MarlonBravo

Ketä presidenttiä Sinä kaipaat?

  • Vladimir ja Tarja hilpeällä junamatkalla
    Vladimir ja Tarja hilpeällä junamatkalla
  • Sauli arvojohtajana
    Sauli arvojohtajana
  • Suomalaista sananvapautta
    Suomalaista sananvapautta

Seurasin Urho Kekkosen touhuja Suomen presidenttinä 24 vuoden ajan. Pikku poikana naurattivat hänestä veistetyt kaljupää- ja muut puujalkavitsit. Pian sain kuulla, että Kekkonen oli ryssän kätyri. Eivät hänestä kaikki tykänneet.

"Pohjolan Sanomat" kertoi kuitenkin isoin kuvin, kuinka suosittu presidenttimme olikaan. Hänellä oli jopa perässähiihtäjiä. Marttimiettusia ja muita... Kekkonen teroitti, kuinka tärkeää oli pitää kiinni YYA -sopimuksesta Neuvostoliiton kanssa.

Ajat olivat jatkuvasti "poikkeukselliset", ja oli tärkeää säilyttää "luottamus", Kekkonen tähdensi. Puhuttiin myös yleisestä edusta, mutta jatkuvasti toistui jargoni Paasikiven - Kekkosen linjasta. Varsinkin Kekkosen ajan jälkeen.

Suomi oli virallisen retoriikan mukaan puolueeton valtio. Mutta Atlantin toisella puolella ja usein lähempänäkin maatamme pidettiin yleisesti - ellei Neuvostoliittoon kuuluvana - niin ainakin sen satelliittina. Jos nyt ylipäätään tunnettiin koko kärpäsenjätös.

Kekkonen oli yksinvaltias, joka suitsi eduskuntaa, kuritti hallituksia, yksittäisiä poliitikkoja ja varsinkin lehdistöä. Sai jatkuvasi suurimman kalankin! Lopulta Suomen pankki laski liikenteeseen 500 markan seteleitä, joissa komeili Urho Kekkosen kuva. Muistan kuinka epäpoliittinen äitinikin mutisi, että eihän sitä nyt omana elinaikana saisi seteleihin ketään laittaa...

Oli kuitenkin yksi taho, jota Urkkikin kuunteli: Kreml. Siellä riitti villisikaa vartaassa, vodkaa ja palvelukoiria... Suomen hallitukset kasattiin "pääkonttorissa".

 

Isoista kouristaan kuulu Mauno Koivisto astui puikkoihin 1981 lopulla ollen ensimmäinen sosialistinen presidentti. Koivisto tuli valituksi suosion pursuiltua yli puoluerajojen. Pitkän miehen habitus hiuskiehkuroineen yhdistettynä auervaaralaiseen virneeseen upposi naispuolisiin äänestäjiin kuin kuuma veitsi voihin. Lenita Airistokin hihkui ihastuksesta! 

Vaikka Koivisto käynnisti Holkerin hallituksen myötä johdonmukaisen parlamentaarisen kehityksen Suomessa, oli hän päätöksissään fundeeraaja. Jo Kekkonen oli luonnehtinut ja pitänyt kannatustaan kasvattanutta turkulaispääministeriä suurena jahkailijana. Ja kyllähän Manu, entinen satamajätkä, sitä totisesti oli. 

Kun Berliinin muuri kaatui ja Neuvostoliitto hajosi 1990-91, jäi epävarma ja jahkaileva Koivisto lähtötelineisiin. Vaan eivät Baltian ja Balkanin maat. Viro, Latvia ja Liettua ilmoittivat kukin vuorollaan irtaantumisestaan Moskovan käskyvallasta ja itsenäistymisestään. Warsovan liitto ja Itäblokki hajosivat. Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO sai paljon uusia iloisia jäseniä.

Koivistolla riitti kuitenkin huolehdittavaa. Presidentille aina lojaali turvallisuuspoliisi - virallisesti SUPO -  oli päällikkönsä ominaisuudessa  saapunut presidentin pakeille. Seppo Tiitinen heilutteli kädessään saksalaisilta kollegoiltaan saamaansa nimilistaa DDR:n ja stasin Suomi -vasikoista. Listalla vilisi monta päivänpolitiikastakin tuttua nimeä. Presidentin mustat mutta pörhäkät kulmakarvat värähtivät. Tässä kohdin Mauno Henrik - KGB:n lakeijaksikin parjattu - ei fundeerannut. Hän lähetti Tiitisen takaisin Ratakadulle ja komensi sullomaan nimilistan SUPO:n kassakaappiin. Perusteet keksittäisiin myöhemmin...

 

Lakeerikengistään puolestaan muistettava Martti Ahtisaari jäi tähdenlennoksi. Demari hänkin alun perin, mutta teki pesäeroa perinteisiin taistolaissossuihin, sorsiin ja halosiin. Entinen suurlähettiläs, tohtoroitunut Alpo Rusi saattoi mennä kirjojensa kuvauksissaan astetta pidemmällekin.

Matka-Marasta voi todeta, että ei häneltäkään valtakaudellaan löytynyt kanttia ravistella Suomen NATO -jäsenyysasiaa. Ei tippaakaan. "Liittoutumattomuus" oli nyt päivän sana ja se tosi paikan juttu.

Asiat selkiintyivät kummasti presidenttiyden päätyttyä. "Suomen paikka on kaikissa läntisten demokratioiden päättävissä pöydissä - myös NATO: ssa", Ahtisaari määritteli. Noh, oikeassahan hän oli ja on sitä tänäkin päivänä. Rauhan mies - siitä Nobelin palkinto.

 

Nöyryytetty Sorsan klaani kokosi voimansa ja rakensi Tarja Halosen ympärille 1999-2000 kaikkivoipan ehdokkaan, "meidän Tarjan". Räätälöitiin poliitikkotyyppi, jota mahdollisimman moni äänestäjä yli puolue- ja sukupuolirajojen saattoi äänestää. Riippumatta siitä, mitä Halonen oikeasti oli ja edusti. Vastassa oli sentään Kannuksen kennedy... Fokus oli erityisesti Tarjan arvoissa ja puheissa, joita kaikki halusivat kuulla. Mikä rakkauspakkaus!

Vasemmistohapatus ja ideologiat siivottiin sivuun ja naftaliinista kaivettiin jopa siniristilippu. Varhaisvuosien radikaalista toiminnasta vallankin diktatuuri -DDR:n hyväksi vaiettiin demarileirissä tietenkin visusti. Jos aktiivinen puuhastelu esim. DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa olisi tullut julkisuuteen vaalien alla, olisiko Halosesta ikinä leivottu kaksinkertaista presidenttiä? Tuskin...

Kun mukaan ympättiin vielä sukupuolivähemmistöt, rauhan asiat, ilmastot ja lopulta jopa isänmaallisuus, oli Tarjan kansansuosiolle luotu perustat. 

Tarja Halonen luopui v. 2000 SDP:n jäsenkirjasta ja oli nyt koko kansan presidentti, "yksi meistä". Ensimmäinen kausi sujuikin isommitta karikoitta. Washington tosin lätkäisi vuonna 2004 Tarjalle ikuisen porttikiellon Valkoiseen taloon, kun tämä ei malttanut YK:n puhujapöntössä olla arvostelematta isäntien ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Ei ollut yllätys, että Halonen luopui pidäkkeistään II valtakaudellaan. Mihinkäs susi karvoistaan pääsee? Kun enää ei tarvinnut murehtia uudelleen valintaa, saattoi vanhat mielihalut, aatteet ja illuusiot vapauttaa. Feminismi ja pasifismi palasivat päivänpolitiikkaan, punaiset virkanimitykset lisääntyivät... Kalliit valtiovierailut suuntautuivat nyt entisiin kommunistidiktatuureihin, Nicaraquaan, Vietnamiin, Singaporeen ja ties minne... Maamiinat kiellettiin tilanteessa, jossa Venäjä säilytti ne...

Pisteet Tarjalle kuitenkin siitä, että hän säilytti läheiset suhteet Putinin kanssa. Jotkut tietäväiset supisivat  jopa  keskinäisestä ihastumisesta. Venäjä ei hyökännyt Suomeen.

Jos olivat suhteet itään kunnossa, ei etelän ilmansuunnassa ollut kehumista. Halosella riitti kanttia käydä arvostelemaan veljeskansaamme. Hän väitti A-studiossa 2008 Viron kärsivän yhä postraumoista entistä Neuvostoliittoa ja sen maahan kohdistamia sortoaikoja kohtaan. Tämä oli todellinen rimanalitus, sillä Viro nimen omaan oli ja on selvittänyt historiansa miehittäjänsä ja alistajansa suuntaan. Kirjat, kannet ja listat on avattu... maanpetturit on tuomittu.

Mitä on Suomi tässä suhteessa tehnyt - ei mitään! II maailmansodan jälkeinen pyykki on täällä liki tyystin pesemättä. Asioista on vaiettu, isänmaansyöjät on piiloteltu, todisteet kassakaapitettu, rehti ja avoin tilitys muiden eurooppalaisten valtioden tapaan on yhä tekemättä. Iso käsi tästä lankeaa itää hännystelleille Koivistolle ja Haloselle. Salattavaa piisaa...

 

Sauli Niinistön mainostoimisto ja sisäpiiri perehtyivät tarkoin Halosen esikunnan sapluulaan tehdä presidentti. Malli toistettiin sellaisenaan, kuten olemme juuri saaneet todeta. Niinistöstä tuli joka suuntaan hymyilevä ja kaikkia kansalaispiirejä puheillaan miellyttävä ehdokas. Särmät hiottiin. Kun sanoo pyöreitä tai lupailee kivoja, kuulija uskoo mukavan miehen olevan kanssaan samaa mieltä.

Vanhasta euro- ja NATO -miehestä kuoriutui varovainen "ei uhkia näköpiirissä" -toistelija, joka johdonmukaisesti nyt torjuu jäsenyyssuunnitelmat. Viesti annettiin lupauksena myös suoraan TASS: in naistoimittajalle. Hyvät ja luottamukselliset suhteet tulee kuulemma olla joka suuntaan, niin itään kuin  Natoonkin. Lapsikin osaa tämän sanoa? 

Katsotaan, mitä jatkossa tapahtuu. Kauanko Sauli jaksaa makeilla ja tasapainoilla? Enää hänen ei tarvitse ajatella uudelleen valintaa. Hän voi olla oma itsensä niin halutessaan. Ja se henkilö ei todellakaan ole sama, joka hurmasi ison osan kansaa 2018 vaaleissa.

Sauli Niinistö on Merkelin miehiä. Hän vastustaa rajavalvontaa Suomen länsirajoilla eikä näe ilmiselvää haittamaahanmuuttoa ongelmana. Euro -pankkiirinkin taustan omaava Niinistö on euro -valuutan takuumies ja federalisti, joka haluaa Euroopan unionin vahvistuvan. Eikä tämä kehitys lisää Suomen itsemääräämisoikeutta. Se kaventaa sitä entisestään. Valitettavasti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat